perjantai 30. joulukuuta 2016

Posio hyväksyy Maaningan tuuli­voi­ma­puiston – sillä on kuitenkin omat ehtonsa

Koillissanomat: Posio hyväksyy Maaningan tuuli­voi­ma­puiston – sillä on kuitenkin omat ehtonsa


[...] Posion kunta [...] toteaa [...], ettei kunta missään tapauksessa tule hyväksymään esitettyä sähkön­siir­to­reittiä Riisitunturin kansal­lis­puiston halki.

Reitti on suunniteltu kulkevaksi tulevan kansal­lis­puiston laajennuksen ja nykyisen kansal­lis­puiston väliselle ja yhteiselle alueelle ja tulee Posion kunnan­hal­li­tuksen mukaan aiheuttamaan merkittävää vahinkoa kansal­lis­puiston iden­ti­tee­tille. Posion kunta edellyttää ja tulee vaatimaan, että kansal­lis­puis­toja koskeva lainsäädäntö ja asetukset otetaan huomioon huolimatta siitä, että kyseessä on tuleva kansal­lis­puiston laajennusosa.

Maaningan tuuli­voi­ma­hanke sijoittuu Kuusamon ja Posion rajan välittömään tuntumaan. Etäisyys länsipuolella sijaitsevaan Posion kunnan rajaan on noin 500 metriä.

Tuulipuistoon on tarkoitus rakentaa 61-71 voimalaa.

Voimalat erottuvat kauko­mai­se­massa selvimmin muun muassa länsi-ja eteläpuolen vesistöiltä Maanin­ka­vaaran kylältä (noin 7,8 km), Mourujärveltä (n. 6,5 km), Karja­lai­sen­nie­meltä (n. 18 km) ja Tolvan kylältä (n. 9,4 km).

Voimalat tulevat sijaitsemaan Riisin­tun­turin kansal­lis­puiston välittömässä läheisyydessä ja tulevat näkymään sinne. Lähimmistä voimaloista linnuntietä matkaa Riisi­tun­tu­rille on noin 2,5 kilometriä.

Posion puolella lähimmät vapaa-ajan asunnot sijaitsevat lähimmistä suun­ni­tel­luista voimaloista länteen noin 1,5 km. [...]

– Melu­vai­ku­tusten arviointi keskittyy vain kuultavan melun voimakkuuteen ja sen vaiku­tus­piirin laajuuteen ja siten alueen ja sen vaiku­tus­pii­rissä oleviin ihmisiin, vaikka alue on tärkeä poro[nhoitoalue].

Toimituksen kommentti:
Uutinen jää kesken, joten loppu täydennetty. 

Kuusamon Maaningan tuulivoimala-alue olisi kuolinisku Posion matkailulle ja Riisitunturille. Kaukomaisema ei ole kaukomaisemaa 10-20 km:n säteellä tuulivoimaloista puhuttaessa, vaan se on melko lähellä, niin massiivisista laitoksista on kysymys - puhumattakaan 2,5 km:n etäisyydestä Riisitunturiin! Kuusamon sietäisi ottaa järki käteen, ennen kuin on liian myöhäistä.

torstai 29. joulukuuta 2016

Kemiönsaaren tuulivoimapäätös kaatui virkamiehen läsnäoloon

SSS.fi: Kemiönsaaren tuulivoimapäätös kaatui virkamiehen läsnäoloon

[...] [Kunnan infrapäällikkö] oli ollut hallintolain tarkoittamalla tavalla esteellisenä läsnä valtuuston käsitellessä asiaa. [...]

Toimituksen kommentti:
Uutinen löytyy myös Turun Sanomien sivuilta kommenttien kera.

tiistai 27. joulukuuta 2016

KHO hylkäsi valituksen Rasakankaan kaavasta

Ilkka: KHO hylkäsi valituksen Rasakankaan kaavasta


Luontoseuran mielestä kaava perustuu riittämättömiin selvityksiin ja olisi melun ohje-arvojen vastainen. Lisäksi viranomaisten osallistuminen olisi ollut puutteellista.

Korkeimmasta hallinto-oikeudesta todetaan, että Isokorven Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen osalta kaavan valmistelun yhteydessä on riittävällä tavalla selvitetty, ettei hanke todennäköisesti merkittävästi heikennä niitä luontoarvoja, joiden vuoksi se on otettu verkostoon. 

Toimituksen kommentti:
Entä jos hanke heikentääkin merkittävästi luontoarvoja - ottaako oikeuslaitos päätöksestään vastuun?

Pyhäjoella kahden laparikon erikoisuus, valmistaja uskoo yksittäisiin harvinaisiin tapahtumiin

Kaleva: Pyhäjoella kahden laparikon erikoisuus, valmistaja uskoo yksittäisiin harvinaisiin tapahtumiin

Saksalainen tuulivoimalavalmistaja [...] pitää maineensa ja uskottavuutensa takia tärkeänä, että Mäkikankaan tuulipuistossa Pyhäjoella ei nähdä kolmatta laparikkoa. Viimeisimmän haverin syy oli [...] rikkoutuneen lavan jarrussa. 

– Se oli kertaluontoinen tapaus. [...]

Kaikki 11 voimalaa pysäytettiin marraskuun puolivälissä, kun yhdestä tuulivoimalasta katkesi lapa. 

Ensimmäinen laparikko [...] tapahtui huhtikuussa 2015. Sen seurauksena Nordex Energy vaihtoi varotoimenpiteenä kaikkien voimaloiden lavat uusiin. [...]

Toimituksen kommentti:
Kai saksalainen voimalavalmistaja tietää saksalaisen sanonnan, jonka mukaan yksi kerta ei ole mitään, mutta kaksi kertaa on jo tapa...

lauantai 26. marraskuuta 2016

The Winner takes it all

Saara Aalto goes Abba with Winner Takes it All! | Live Shows Week 8 | The X Factor UK 2016

Toimituksen kommentti:
X Factorin tämäniltaisella esityksellä ei ole mitään tekemistä tuulivoiman kanssa. Mutta esitys on niin huikea ja sanat niin osuvia viime päivien tapahtumia ajatellen, että ilmeistä yhteyttä ei voi olla miettimättä.

Katsokaa ja nauttikaa. "The Winner takes it all."

Maaomistajille opas arvokkaiden maisema-alueiden käyttöön – tuulivoiman rakentamista ei suositella

Maaseudun Tulevaisuus: Maaomistajille opas arvokkaiden maisema-alueiden käyttöön – tuulivoiman rakentamista ei suositella

[...] Oppaan tärkeimpänä tavoitteena on tukea Suomen arvokkaiden maisemien säilymistä elävinä, asuinkelpoisina ja arvokkaina myös tulevaisuudessa.

Opas on toisaalta niin tuore, että siinä ei ole voitu huomioida hallituksen tuoreinta lakihanketta maakäyttö- ja rakennuslain uudistamisesta. Lailla ollaan juuri helpottamassa maatila- ja kylärakentamista. [...]

Energian tuotantoon liittyvä rakentamisohje on selkeä. Ainakaan tuulivoiman rakentamista ei suositella.

"Tuulivoimaloiden rakentamista ei suositella arvokkaille maisema-alueille tai niiden lähistölle. Hakevoimalat ja biokaasulaitokset maatilojen yhteydessä sopeutuvat hyvin maatilojen rakennuskantaan."

Oppaassa määritellään kolmenlaisia maisema-alueita.

Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita on 156 eri puolella Suomea. Alueet on määritelty vuonna 1995.

Alue on saanut merkinnän, "mikäli maisema-alue on kulttuuri- ja luonnontekijöiden muodostama erityisen kaunis, eheä ja koko Suomen maaseudun kulttuurimaisemia edustava kokonaisuus."

Maakunnallisesti arvokkaat maaseudun kulttuurimaisemat edustavat esimerkillisesti maakunnalle tai maakunnan osalle tyypillistä tai erityistä kulttuurimaisemaa. Ne eivät välttämättä ole yhtä monipuolisia tai yhtä edustavia kuin valtakunnallisesti arvokkaat alueet. [...]

Parhaillaan harkitaan uusien alueiden mukaan ottamista. Arvokkaat alueet inventoitiin 2010–2015.
Työtä on ohjannut ympäristöministeriön asettama MAPIO-työryhmä. Se on koonnut pääosin elykeskusten tekemien maakunnittaisten inventointien pohjalta ehdotuksen koko Suomen valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi.

Kartoituksen jälkeen arvokkaita maisema-alueita on listattu 183. Valtioneuvosto ei ole vielä hyväksynyt esitystä.

Tutustu oppaaseen: Maisema, opas arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnitteluun
Oppaan ovat laatineet Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten MKN maisemapalvelujen Jutta Ahro, Auli Hirvonen, Katriina Koski, Helena Pakkanen ja Riikka Söyrinki.

Toimituksen kommentti:
No niin, kyllä se maiseman arvostus sieltä tulee, jonkin verran myöhässä, mutta tulee. Tuulivoima ei päässytkään pilaamaan kaikkia maisemia.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Virsi 440 on saatava takaisin virsikirjaan

Pohjalainen: Virsi 440 on saatava takaisin virsikirjaan

 Virsi 440:
1. Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. 
Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa, 
ja ken vanhurskautta nyt tahtois puolustaa?
2. Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan, 
on valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan.
Ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.
3. Kas, köyhän leivän syövät nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa.
Korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoilta.
4. He armotonna vievät osuudet orpojen. 
He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa vääryydentekijät.
Rankaisee ansiosta nuo viekkaat ryöstäjät.
5. Vaan voitonpäivän kerran vaivaiset näkevät.
Vanhurskaus kun Herran lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä, kansaasi armahda.
Ja hurskaan pyynnöt täytä ja päästä vaivasta.

Toimituksen kommentti:
Todella aiheellinen mielipide. Mutta eiköhän tilanteeseen ole tulossa korjaus.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Harhaanjohtavia ennusteita? Talvivaara-pomoja syytetään tiedottamisrikoksista

Yle: Harhaanjohtavia ennusteita? Talvivaara-pomoja syytetään tiedottamisrikoksista

[...] Epäillyt tiedottamisrikokset ovat tapahtuneet vuosina 2011–2013. Kolmessa syytekohdassa on kyse yhtiön tilinpäätöstiedotteiden yhteydessä annettujen nikkelin tuotantoennusteista, joiden epäillään olevan totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia. Rikosepäilyn mukaan ennusteet eivät ole olleet realistisia.

Neljässä syytekohdassa on kyse siitä, että kaivososakeyhtiössä on viivytetty nikkelin tuotantopäivityksiä, jotka korjaavat tuotantoennusteita alaspäin. Pörssiyhtiön pitäisi julkistaa viivytyksettä asiat, jotka voivat vaikuttaa osakkeen arvoon. [...]

[...] Toimitusjohtaja [...] ja entinen toimitusjohtaja [...] saivat 13.5.2016 Kainuun käräjäoikeudelta sakkotuomion ympäristön turmelemisesta Talvivaaran ympäristörikosoikeudenkäynnissä.

torstai 12. toukokuuta 2016

Hätähuuto: Tuulivoimaan tukeen valuu 3,5 mrd. € - "Ei ole tarvetta, ei ole pulaa"

Talouselämä: Hätähuuto: Tuulivoimaan tukeen valuu 3,5 mrd. € - "Ei ole tarvetta, ei ole pulaa"

Luopuminen sähköntuotannon tulevista tuista olisi nyt hyvä kohde säästöille, Energiateollisuus [...] sanoo torstaina julkaistussa kannanotossa.

Uusiutuvan energian tukijärjestelmät häiritsevät [...] sähkömarkkinoiden toimintaa. Sähkömarkkinoilta ei puutu energiaa, vaan tehoa ja säätökykyä. [...] 

Nykyisestä, erityisesti tuulivoiman rakentamista edistävästä tukijärjestelmästä on tullut veronmaksajalle odotettua kalliimpi, ET sanoo. Valtion budjettivaroin tuetaan nyt rakennettavaa tuulivoimaa noin 300 miljoonalla eurolla joka vuosi pitkälle 2020-luvulle. Kokonaiskustannukset voivat nousta jopa 3,5 miljardiin euroon. [...]

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Tuulivoiman melumallinnukset eivät edelleenkään vakuuta kaikkia

Yle: Tuulivoiman melumallinnukset eivät edelleenkään vakuuta kaikkia

Melumallinnukset ovat nykyisin aiempaa luotettavampia, sanoo valtakunnallinen tuulivoimaneuvoja. Myös uudet meluohjearvot ovat merkittävä parannus aiempaan. [...]

Viranomaiset uskovat, että nykyiset ohjeet ovat luotettavat, eikä tuulivoimamelusta pitäisi aiheutua kenellekään terveyshaittaa. Jos ongelmia aiheutuu, kehottaa Kirsi Kärpijoki olemaan heti yhteydessä kuntaan. [...]

Toimituksen kommentti:
Anteeksi nyt vain, mutta todellisuus on toista. Melumallinnus tehdään usein matalammille tai pienempitehoisille voimaloille kuin mitä sitten rakennetaan - miten mallinnukset voisivat silloin olla aiempaa luotettavampia? 

"Uudet" meluohjearvot ulkomelulle vuodelta 2014 eivät parantaneet tilannetta asukkaiden tai luonnon näkökulmasta, tuulivoimatoimijoiden kylläkin. Sisämeluarvot ovat kiristyneet, se on parannus aiempaan, asukkaille.

Uutisessa mainittua "tuulivoimaloiden kääntämistä" on paras olla kommentoimatta...

Toimituksen lisäkommentti:
Mutta ajatteleva lukija voi päätellä jotain sen perusteella, että tuulivoimalan melu häiritsee enemmän tuuliturbiinin takana tai takaviistossa. Toki tutkimus on valmistunut uutisen jälkeen, mutta voisiko tuuliyhtiö siis kääntää turbiinia, niin ettei kukaan jäisi sen taakse tai takaviistoon? Ainakin valtakunnallisen neuvontalogiikan mukaan.

Tuulivoimalatyömaan ongelmista ei ole kerrottu kuntalaisille: "Media on paras viestintäväline"

Yle: Tuulivoimalatyömaan ongelmista ei ole kerrottu kuntalaisille: "Media on paras viestintäväline"

Perhossa kuntalaisille ei ole tiedotettu lainkaan kaatopaikan mahdollisesti aiheuttamista terveysoireista. Kunnanjohtaja[n] [...] mukaan media on paras kuntalaisten tiedotuskanava. Kunta ei kuitenkaan ole oma-aloitteisesti kertonut asialle medialle. Kuntajohto on tiennyt tuulivoimapuistotyömaan epäillyistä terveysoireista alusta asti.

Hallitus rajoittaa kaavavalituksia sittenkin – valittaa saa, muttei enää KHO:een

Yle: Hallitus rajoittaa kaavavalituksia sittenkin – valittaa saa, muttei enää KHO:een

Hallitus rajaa sittenkin kansalaisten mahdollisuutta valittaa kaavoista. Ympäristöministeriössä valmistellaan parhaillaan esitystä, jonka mukaan valitusoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttää aina valitusluvan saamista. Tämä koskisi kaikkia rakentamis- ja ympäristöasioita. Myös ELY-keskusten valitusoikeutta aiotaan rajata.

Toimituksen kommentti:
Kannattaa lukea myös tämä uutinen aiheesta.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Jaksan jankuttaa... tuulivoimasta

Kallan kuvernööri: Keronen: Jaksan jankuttaa... tuulivoimasta

[...] tästä aiheesta olen kirjoittanut paitsi tätä blogiani niin myös tuulivoimayhtiölle, kansanedustajille ja ministeriöön. Niin matalaksi ei kukaan ole sentään pannut tosi pitkää koulutustani ja kokemustani, että olisi väittänyt minun olevan väärässä. Ovatpahan vain nyökytelleet ymmärtäväisesti päätään, sillä nyt ovat kyseessä suuremmat voimat. Poliitikkojen keskuudessa tuntuu olevan vaikenemisen muuri. Tuuliwatti sentään uhrasi paperia ja kirjekuoren vastatakseen minulle. Kukaan ei väittänyt minun olevan väärässä, mutta siitä huolimatta ei kukaan kuitenkaan tohtinut ottaa vastuuta tuosta kirjeestä, eikä siinä siis ollut allekirjoitusta. 

[...]

Ne turvarajat ovat muuten myös pelleilyä. Ei ainakaan kannata kinata siitä, pannanko rajaksi 2 vai 5 kilometriä. Sillä kummassakin tapauksessa matalataajuinen värähtely, josta kaikki ympäristöpaha johtuu, on silloin vasta alkumatkassa. Tehokas raja tulisi olla tuolla jossakin 20 - 30 kilometrissä. Sitä lähemmäksi näitä myllyjä en minä ainakaan mene asumaan.

[...]

lauantai 7. toukokuuta 2016

Poliitikot Kiinaan!

Uusi Suomi: Korhola: Poliitikot Kiinaan!

[...] tuulivoima on Kiinassa vastatuulessa. Syy on yksinkertainen: tuuli menee hukkaan, sekoittaa verkon ja aiheuttaa sähkökatkoksia. Nämä katkokset tulevat todella kalliiksi. 

Kiinan hallitus päätti pysäyttää tuulivoimainvestoinnit, koska suurin osa uudesta tuulienergiasta hukkaantuisi aiheuttaen vakavia häiriöitä maan sähköverkkoon. Jo maaliskuussa hallitus kehotti lopettamaan luvituksen maan tuulisimmilla osilla, sillä hallituksen tilastojen mukaan 15 prosenttia jo tuotetusta tuulisähköstä menee hukkaan. Vaikkei uutta enää rakenneta, jo olemassa oleva tuulivoimakapasiteetti aiheuttaa isoja haasteita sähköverkolle. [...]

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Tuulisähkölle tukea päivässä puoli miljoonaa euroa

Maaseudun Tulevaisuus: Tuulisähkölle tukea päivässä puoli miljoonaa euroa

Syöttötariffi käy kalliiksi veronmaksajille samalla kun tuulivoimafirmat keräävät muhkeita tuottoja. Korkeiden tuulimyllyjen melu ja paineaallot häiritsevät monia lähiasukkaita.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Outo juttu: Tuulivoiman kasvu lisää öljynkulutusta, tässä syy

Tekniikka & talous: Outo juttu: Tuulivoiman kasvu lisää öljynkulutusta, tässä syy

Tuulivoimaloita pidetään uusiutuvan energian lähteinä, mutta niiden tekeminen vaatii fossiilisten polttoaineiden kuluttamista, kertoo IEEE Spectrum. [...]

Jos tuulivoiman on tarkoitus tuottaa 25 prosenttia maailman energiantarpeesta vuoteen 2030 mennessä eli noin 30 petawattituntia sähköä vuodessa, tuulivoimaloita varten tarvitaan 450 miljoonaa tonnia terästä, eikä tässä lasketa mukaan esimerkiksi sähköverkon parannustöitä.

Teräksen tuotantoon käytetään hiiltä ja maakaasua. Niistä tuotettua energiaa tarvitaan noin 35 gigajoulea yhden terästonnin valmistukseen. Tuulivoimatavoitteen saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä pitää polttaa fossiilisia polttoaineita 600 miljoonan tonnin edestä. [...]

Toimituksen kommentti:
Miten kävi maapallon pelastamisen ja ilmaston lämpenemisen kanssa? Olisiko peiliin katsomisen paikka, ennen kuin on myöhäistä?

Kansanedustaja raivostui ministeriön maisema-aluehankkeesta - "Mitään ei ole opittu Naturasta"

Iltalehti: Kansanedustaja raivostui ministeriön maisema-aluehankkeesta - "Mitään ei ole opittu Naturasta"

Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen on kiihtynyt ympäristöministeriössä valmisteilla olevasta valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden inventointihankkeesta.  

Hoskonen kutsuu sitä suojeluhankkeeksi.

- Mitään ei ole opittu Naturasta. Ministeriö lupasi Natura-suojelun jälkeen toimia avoimesti seuraavia hankkeita toteuttaessaan. Tästä maisema-alueiden suojelusta ei ole tiedotettu mitään asianosaisille inventoinnin aikana [...].

- Maisemansuojeluhankkeella on valtavat vaikutukset koko maassa elinkeinon harjoittamiseen, yrittämiseen, työpaikkojen säilymiseen. Hankkeen taloudelliset vahingot ovat todella suuret, mutta minkäänlaista vaikutusten arviointia ei ole tehty [...].

Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita nimettiin edellisen kerran vuonna 1995. Nyt ministeriö kaavailee lisäävänsä joukkoon 59:ää uutta aluetta.

Toimituksen kommentti:
Anteeksi kuinka - peitelty menettelytapa, valtavat vaikutukset koko maassa elinkeinojen harjoittamiseen, yrittämiseen ja työpaikkoihin sekä ihmisten asumiseen on myös tuulivoimarakentamisella. Hankkeiden paikallisille ja veronmaksajille aiheuttamat vahingot ovat myös todella suuret, eikä niistä ole tehty minkäänlaista vaikutusten arviointia.

Tämä on arkipäivää eri puolilla Suomea ja valtaapitävien poliitikkojen siunaamaa, joten en ymmärrä kansanedustajan kiihtymystä.

Sitä paitsi, valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille suunnitellaan ja rakennetaan myös tuulivoimaloita, joten käytännössä maisemansuojelu ei taida ainakaan maakuntien Suomessa vaikuttaa?

lauantai 27. helmikuuta 2016

Onnistuneet tuulivoimahankkeet ovat harvassa

Ilkka: Heinonen: Onnistuneet tuulivoimahankkeet ovat harvassa

Tuulivoiman meluvaikutuksiin perehtyneiden asiantuntijoiden mukaan on todennäköistä, että kaikki Suomessa tehdyt tuulivoimaloiden melumallinnukset ovat virheellisiä. Meluselvitykset ovat jo lähtötiedoiltaan virheellisiä. Tuulivoimalavalmistajat eivät pysty eivätkä halua antaa tärkeitä tietoja, kuten melun takuuarvoja.

Myös tuulivoimaloiden infraäänihaitoista on maailmalla julkaistu lukuisia päteviä tutkimuksia. Suomessa jo useat asukkaat ovat joutuneet muuttamaan pois ikävän matalataajuisen melun ja infraäänen aiheuttamien terveyshaittojen vuoksi, ja jopa jättämään kiinteistönsä tyhjilleen ilman mitään korvauksia. Missään näissä tapauksissa haitallista melua ei pitänyt tuulivoimayhtiön meluselvityksen mukaan aiheutua.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Näkökulma: Uusi talouskriisi on jo ovella - "elämme kuplassa"

Iltalehti: Näkökulma: Uusi talouskriisi on jo ovella - "elämme kuplassa"

Elämme kuplassa, josta on kasvamassa koko järjestelmän laajuinen kriisi, kirjoittaa entinen Euroopan parlamentin jäsen Esko Seppänen.

Toimituksen kommentti:
Suomen ylikuumentuneen tuulivoimabuumin osasyynä on tuulivoimarakentamisen tuottoaste saksalaisille sijoittajille: 160 %. Se on kupla, jos mikä. Maksajina suomalaiset ja suomalainen yhteiskunta. 

Koska päättäjät tajuavat, että Suomesta on tullut siirtomaa, kolonialismin uhri?

Lähes koko Kittilän kunnanvaltuusto epäiltynä rikoksesta

Yle: Lähes koko Kittilän kunnanvaltuusto epäiltynä rikoksesta

Toimituksen kommentti: 
Että mitenkö tämä liittyy tuulivoimaan? Tämä juttu ei mitenkään (ks. tunnisteet), mutta odotellaan...

torstai 25. helmikuuta 2016

Pohjalainen: Metsähallitus etsii uusia tuulivoima-alueita Pohjois-Suomesta

Maaseudun Tulevaisuus: Pohjalainen: Metsähallitus etsii uusia tuulivoima-alueita Pohjois-Suomesta

Metsähallitus suunnittelee Pohjalaisen haastatteleman pääjohtaja Esa Härmälän mukaan myös merituulivoimaloita, jos uusi metsähallituslaki antaa siihen mahdollisuuden.

Tuulivoima kannattaa, sillä sen vaatima pinta-ala tuottaa enemmän vuokratuloja kuin vastaava alue metsätalouden käytössä.

Toimituksen kommentti:
Onko pinta-alan tuottamisella jotain tekemistä metsän hoidon kanssa??

Metsähallitus voi alkaa etsiä uusia alueita tuulivoimalle mereltäkin

Turun Sanomat: Metsähallitus voi alkaa etsiä uusia alueita tuulivoimalle mereltäkin

Tulevaisuudessa voi olla mahdollista, että Metsähallitus alkaa tarjota paikkoja myös merituulivoimaloille. Ehdotus uudesta metsähallituslaista siirtäisi yleisiä vesialueita liiketalouden taseeseen.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Pörssit putoavat nyt aivan joka puolella

Kauppalehti: Pörssit putoavat nyt aivan joka puolella

Yllätti ikävästi tuulivoimalat 2015 – Nyt sähköntuotantoon iskenyt vitsaus on palannut

Tekniikka & talous: Yllätti ikävästi tuulivoimalat 2015 – Nyt sähköntuotantoon iskenyt vitsaus on palannut

Vuonna 2015 Pohjois-Amerikan tuulivoimantuotantoa piinasi ikävä ongelma: liian tyynet säät. Viime vuonna mantereella mitattiin alhaisimmat tuulen keskinopeudet noin 50 vuoteen [...].

Ilma seisoi pitkiä aikoja etelästä pohjoiseen kulkevalla Suurten tasankojen alueella ja läntisessä Pohjois-Amerikassa sekä itä-länsisuunnassa Floridasta Teksasiin ja pohjois-eteläsuunnassa Kanadasta Meksikoon. Ilmiön on nyt havaittu toistuneen vuoden 2016 ensimmäisten viikkojen aikana.

Sähkömittarit tulossa tiensä päähän

Kauppalehti: Sähkömittarit tulossa tiensä päähän

Infraverkkoyhtiö Eltelin mukaan Suomen sähkönluentajärjestelmät pitäisi korvata kokonaan uusilla.  
Toimituksen kommentti:
Alensiko tuulivoima sähkölaskua? Päinvastoin: kuluttaja saa maksaa sähköverona syöttötariffitukea, kohonneita siirtokustannuksia ja kohta taas uusia sähkömittareita. Mitä sen jälkeen - vai käykö niin kuin entisen hevosen, kun se oppi olemaan syömättä?

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Metsä on suomalaisen temppeli

Ilkka: Metsä on suomalaisen temppeli

Esi-isiensä tavoin myös moni nykysuomalainen mieltää metsän temppelinä, jossa voi hiljentyä ja kokea omista lähtökohdistaan pyhän läheisyyttä. Kuvassa Kolin kansallispuisto talvella.

Toimituksen kommentti:
Tähän temppeliin, suomalaisiin metsiin, on kaavoitettu jo sadoittain tuulivoimaloita. Se merkitsisi metsien pirstomista ja tuhoa. Ensimmäisinä Satakunnan, Lapin, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan metsät. Valkoinen surma etenee Keski- ja Itä-Suomea kohti.

Tuulivoimasta kehuja viran puolesta

Ilkka: Kangas: Tuulivoimasta kehuja viran puolesta

[Anni Mikkonen:] ”Tähän asti tehtyjen tutkimusten mukaan infraäänellä on terveysvaikutuksia vasta, kun ääni muuttuu kuultavaksi”.

Tätä infraääntä ja sen vaikuttamaa kansalaisheräämistä tuulivoimayhtiöt pelkäävät aivan erityisesti. Nasa on jo 80- luvulla tehnyt infraäänestä tutkimuksia, jotka paljastivat infraäänen olleen ihmisten terveydelle haitallista. Kyllä tuulivoimayhtiöt ovat tästä tietoisia.

Liekö niin, että tuulivoimateollisuus on vain turhan vaatimaton ja kaino omaamansa tiedon suhteen?
Radioaktiivisuuttakin pidettiin alussa jopa terveellisenä eikä ainakaan vaarallisena. Radiumia käytettiin hammastahnoissa, kellonviisareissa ja jopa alusvaatteissa – oli kuulemma lämmittävä vaikutus. Suomessakin oli aikanaan raikastavaa radioaktiivista ”Aradium”-nimistä pullovettä myynnissä.

Tuulivoimaloiden infraäänet tulevat vielä yllättämään.

Viljelysmaille vain yksipylväisiä ratkaisuja

Ilkka: Ranto: Viljelysmaille vain yksipylväisiä ratkaisuja

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tuulivoima hyytyy kovilla pakkasilla

Helsingin Sanomat: Tuulivoima hyytyy kovilla pakkasilla

Toimituksen kommentti:
Juttu kannattaa lukea kokonaisuudessaan, myös kommentteineen. Joko tähän lintukotoon tulisi valoa - tuulivoimalat eivät Suomea ja Suomen taloutta pelasta, päinvastoin.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Vihreän energian kultakaivos ehtyy

Iltalehti: Ainola: Vihreän energian kultakaivos ehtyy

Fortum on valtion kultamunia muniva hanhi. Valtion enemmistöomistaja sähköfirma on tuottanut ruhtinaalliset osingot. Vaikka valtion budjetissa ei ole Yle-vero pois lukien korvamerkittyjä tuloja, moni hallitus on löytänyt Fortumin osinkovirrasta rahoituksen maailmanparantamiseen. [...]

Ikävä kyllä tämä tulovirta ei enää kasva, sillä Fortumille viime vuosi oli kurja. Sähkö hinta pysyi alhaalla. Vettä satoi liikaa ja veronmaksajien tukema uusiutuva tuulimyllysähkö polkivat hintoja. [...]

[...] Ensi vuonna Fortumkin saattaa marssia valtion tukiluukulle, sillä vihreä kärpänen on puraissut yhtiön uutta toimitusjohtajaa Pekka Lundmarkia. Fortum on kiinnostunut uusiutuvasta energiasta.

Veronmaksaja, pidä kukkarostasi kiinni.

Vindkraftsparker får inte byggas i Pyttis

Yle: Vindkraftsparker får inte byggas i Pyttis

Sähkön siirtomaksut vauhdittavat aurinkosähköbuumia – ”Poikkeuksellisen paljon kyselyjä juuri Carunan alueelta”

Yle: Sähkön siirtomaksut vauhdittavat aurinkosähköbuumia – ”Poikkeuksellisen paljon kyselyjä juuri Carunan alueelta”

maanantai 8. helmikuuta 2016

Metsistä löytyneet sadat muinaiskohteet muokkaavat Suomen asutushistoriaa uusiksi

Yle: Metsistä löytyneet sadat muinaiskohteet muokkaavat Suomen asutushistoriaa uusiksi

Metsähallitus löysi satoja uusia muinaisjäännöksiä viiden vuoden tutkimusprojektissaan. Inventointien myötä esimerkiksi lakisääteisten muinaisjäännösten määrä metsätalouden mailla noin nelinkertaistui. [...]

Keski-Pohjanmaan-Pohjois-Pohjanmaan alueelta uusia kohteita löytyi yli 400 ja Länsi-Kainuu-Kuhmo-Suomussalmi-alueelta lähes 550. [...]

Taivainen uskoo, että metsiään hakkaavat tietävät hyvin mitä omistamistaan metsistä voi löytyä. 

– Hakkuiden suunnitteluvaiheessa heidän on helppo huomioida esimerkiksi kulttuuriperintiökohteet, Taivainen toteaa. 

Toimituksen kommentti:
Tuulivoimarakentamisessa muinaismuistot käytännössä tuhotaan: voimaloiden "suojaetäisyys" muinaismuistoista on usein pelkkä kaatumavara, siis parhaimmillaan noin 200 m. Muinaismuistot voivat jäädä myös hankealueen sisälle, tuulivoimaloiden piirittämiksi!

Carunan rajut hinnankorotukset voivat poikia Suomen ensimmäisen ryhmäkanteen

Yle: Carunan rajut hinnankorotukset voivat poikia Suomen ensimmäisen ryhmäkanteen

Kuluttajaviranomaiset pohtivat vakavasti ryhmäkanteen nostamista, ellei Carunan kanssa löydy neuvotteluratkaisua sähkönsiirron kovista hinnankorotuksista. Ensimmäinen neuvottelu yritysjohdon kanssa pidettiin perjantaina, mutta vielä näkemykset eivät ole lähestyneet toisiaan. 

Kuluttaja-asiamiehelle on sadellut yhteydenottoja Carunan asiakkailta. Sähkönsiirron keskimäärin 27 prosentin hinnankorotukset ovat saaneet sekä asiakkaat että osan poliitikoista suivaantumaan. Monopolin takia toimittajaa ei voi vaihtaa, vaikka palveluun olisi kuinka tyytymätön.

Asiakkaiden puolesta korotuksista neuvottelee kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen. Carunan johdolle on viety terveisiä, että kohtuullinen kertakorotus olisi 10-15 prosenttia. Nyt korotus on pahimmillaan jopa 50 prosenttia [...].[...]

torstai 4. helmikuuta 2016

Carunan siirtohinta on huokea verrattuna Kainuuseen

Kauppalehti: Carunan siirtohinta on huokea verrattuna Kainuuseen

Toimituksen kommentti:
Jos Carunan siirtohinta kerran on niin huokea korotuksen jälkeen, saman korotuksenhan voisi tehdä myös kaupunkiasunnoissa asuville - eikä siitä syntyisi porua, eihän?

Jutun lopussa on hyödyllinen linkki: Sähkön verolliset siirtohinnat asiakastyypeittäin löytyvät Energiamarkkinaviraston sivuilta.

Caruna lähetti tiedotteen: "Pahoittelemme"

Iltalehti: Caruna lähetti tiedotteen: "Pahoittelemme"

Monitulkintainen metsähallituslaki epäilyttää myös luontopalveluita

Yle: Monitulkintainen metsähallituslaki epäilyttää myös luontopalveluita

Suomen elinvoimaisimmat seudut ovat Helsinki-Vaasa-kasvukäytävällä ja Lounais-Suomessa

Yle: Suomen elinvoimaisimmat seudut ovat Helsinki-Vaasa-kasvukäytävällä ja Lounais-Suomessa

Toimituksen kommentti:
Massiivisen tuulivoimaloille valjastamisen jälkeen Lounais-Suomi ja länsirannikko tulevat menettämään paljon elinvoimaisuudestaan, kun alueet muuttuvat asuinkelvottomiksi ja niiden luonto on tuhottu.

Sisempänä Suomessa toiseksi heikoimmin menevillä alueilla voi vain arvailla, tuoko tuulivoima niille lopullisen kuoliniskun.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Kun Caruna on karuna, mitä asiakas voi tehdä? 6 konstia vaikuttaa

Yle: Kun Caruna on karuna, mitä asiakas voi tehdä? 6 konstia vaikuttaa

Puilla on sosiaaliset verkostot

Iltalehti: Puilla on sosiaaliset verkostot

Puiden salattu elämä (Das geheime Leben der Bäume) on ollut Saksassa kirjallinen sensaatio. Entisen valtion metsänhoitajan Peter Wohllebenin tietokirjaa on myyty jo reilut 320 000 kappaletta ja käännös on tekeillä 19 kielelle.

Biologit ovat jo kauan tienneet, että puut tekevät juuriliitoksia, joiden avulla ne vaihtavat ravinteita ja kommunikoivat keskenään esimerkiksi siitä koska tiputtaa lehdet.

Puut oppivat ja muistavat. Ne hoitavat sairaita naapureitaan. Ne varoittavat toisiaan sienirihmastojen kautta kulkevilla sähkösignaaleilla. Yhteisöissä puut elävät lähes poikkeuksetta pitempään kuin erakot.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Erkki Virtasen työuralle osui satumaista talouskasvua ja neljä talouskriisiä

Yle: Erkki Virtasen työuralle osui satumaista talouskasvua ja neljä talouskriisiä

Toimituksen kommentti:
Juttu sisältää mielenkiintoisen kuvaajan BKT:stä.

Ääni, jota et edes kuule, voi saada voimaan pahoin

Iltalehti: Ääni, jota et edes kuule, voi saada voimaan pahoin

Toimituksen kommentti:
Artikkeli koskee ultraääntä, mutta liittyy osin myös infraääneen:

[...] The Royal Societyn julkaiseman brittitutkimuksen mukaan sellaisillakin äänillä, jotka ovat joko niin korkeita tai matalia, ettemme kuule niitä, voi olla yllättäviä terveysvaikutuksia.

Tällaiset äänet voivat aiheuttaa pahoinvointia, huimausta, päänsärkyä, migreeniä tai tinnitusta. Esimerkiksi työssään massiivisia poria tai teollisuussiivousvälineitä käyttävät ovat erityisesti alttiita tällaisille äänille, mutta turvassa eivät ole muutkaan.

Ihminen kuulee yleensä sellaiset äänet, joiden taajuus on noin 20 ja 20 000 hertsin välillä. Ultraääniksi kutsutaan ihmiskorvalle kuulumattomia ääniä, joiden värähdystaajuus on yleensä yli 30 000 hertsiä. [...]

Valtava hoitoremontti edessä – miten terveyskeskuksessasi pääsee nyt lääkäriin ja miten maakunnallesi käy?

Yle: Valtava hoitoremontti edessä – miten terveyskeskuksessasi pääsee nyt lääkäriin ja miten maakunnallesi käy?

Toimituksen kommenti:
Artikkeli sisältää tietoa myös maakuntien väkiluvuista.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Yhtiö teki 50 miljoonan euron voitot sähkönsiirrosta Suomessa – verot lähes olemattomat

Yle: Yhtiö teki 50 miljoonan euron voitot sähkönsiirrosta Suomessa – verot lähes olemattomat


Suurista hinnankorotuksista siirtohintoihin ilmoittaneen sähköverkkoyhtiö Carunan omistukset ja rahavirrat kulkevat veroparatiisissa toimivan holdingyhtiön kautta.

Yhtiön liikevoitto oli vuonna 2014 yli 50 miljoonaa euroa. Yhteisöveroa Caruna maksoi liikevoitosta vain 1,6 prosenttia eli vähän yli 800 000 euroa.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Innopower myy ja purkaa tuulivoimapuistonsa

Yle: Innopower myy ja purkaa tuulivoimapuistonsa

Tuulivoimayhtiö Innopower myy ja purkaa kaikki tuulivoimapuistonsa. Yhtiön toiminta lopetetaan kannattamattomana. Se luopuu myös kehitteillä olevista tuulivoimahankkeistaan. [...]

Innopowerilla on toiminnassa olleita tuulivoimaloita Kristiinankaupungissa, Kokkolassa, Oulunsalossa, Oulussa ja Kemissä. Eilen julkaistiin kaupat suurimman, Kemin Ajoksen tuulipuiston myynnistä Ikealle.

Myös Oulunsalon viiden myllyn tuulipusto on myyty Pohjantuulen Voima Oy:lle. Kolme puiston myllyistä siellä on jo purettu ja uusia on tulossa tilalle.

Kokkolassa Innopowerilla on satamassa kaksi myllyä, jotka ovat seisoneet jo puoli vuotta käyttämättömänä. Myllyt puretaan, kunhan voimaloiden purkulupa saadaan.

Kristiinankaupungissa yhtiöllä on kolme voimalaa, joilla Innopowerin hallituksen puheenjohtajan [...] mukaan ei ole myöskään kaupallista arvoa. Myllyille on jo saatu purkulupa ja ne puretaan kesään mennessä.

Innopowerilla on pitkälle valmisteltuja hankkeita vain pohjalaiskunnissa. Lapualla Jouttikallion kuuden voimalan hanke myytiin jo OX2:lle, joka rakentaa puiston kansainväliselle sijoittajalle.

Kristiinankaupungissa on valmis niinikään kuuden voimalan hanke. Sen ympäristöluvasta odotetaan KHO:n ratkaisua. Innopower käy parhaillaan neuvotteluja hankkeen myynnistä yhden toimijan kanssa.

Kokkolassa yhtiöllä on yhdessä EPV Tuulivoiman kanssa vireillä neljän voimalan hanke. Sen toteutuminen odottelee uutta tariffijärjestelmää Suomeen.

[...]

Se oikeasti epämiellyttävä totuus

Ilkka: Matilainen: Se oikeasti epämiellyttävä totuus

lauantai 23. tammikuuta 2016

Ekokatastrofi Etelä-Amerikassa: Päijänteen kokoinen järvi kuivui olemattomiin

Yle: Ekokatastrofi Etelä-Amerikassa: Päijänteen kokoinen järvi kuivui olemattomiin

Bolivian hallitus syyttää kuivumisesta El Nino -sääilmiötä, joka on kuluvan vuoden aikana vähentänyt alueen sademäärää. Lisäksi maailmanlaajuinen ilmastonmuutos on nostanut alueen keskilämpötilaa noin yhden asteen, mikä on lisännyt veden haihtumista.

Tutkijoiden mukaan nämä eivät kuitenkaan kokonaan selitä kokonaan järven kuivumista. Heidän mielestään suuri syy on myös hallituksen holtittomassa politiikassa.

Suomen Länsirannikolla käynnissä ”infrafada”

Ilkka: Kangas: Suomen Länsirannikolla käynnissä ”infrafada”

[...] Suomessa on rakenteilla kansanterveydellinen pommi. Tietoja Merikarvialta: Ainakin 50 ihmisen kerrotaan paikallisesti sairastuneen. Muutama perhe joutunut lähtemään kodistaan, vaikka etäisyyttä on vähintään 1,5 kilometriä.

Vastaavia sairastumisuutisia tulee myös muilta voimalapaikkakunnilta enenevässä määrin. Tilanne on äärimmäisen huolestuttava. Mistä löytyy se eturivin päättäjä, joka ymmärtää viheltää pelin poikki?

Julkaistu 23.01.2016.

EU:n aluetuki vääristynyt

Turun Sanomat: Pekkarinen: EU:n aluetuki vääristynyt

Toimituksen kommentti:
Miten kansalliset tuet, eikö vääristymää löydy melkoisen läheltä?

torstai 21. tammikuuta 2016

Torstaina sähkönkulutus huipussa - varaudu säästämään

Maaseudun Tulevaisuus: Torstaina sähkönkulutus huipussa - varaudu säästämään

[...] Sähkön hinta nousee [...] kello 8–11 ja 17–20 jopa 200 euroon megawattitunnilta. [...]

Sään oikuista johtuen sähkön kysyntä kipusi huippuunsa loppiaisen jälkeen, Enegia Group selittää tiedotteessaan. Tuolloin Venäjällä oli lauhempaa ja sieltä riitti sähköä myös suomalaisten pistorasioihin. 

Nyt tilanne on toinen, ja sähköjärjestelmä on tiukan paikan edessä. [...]

Toimituksen kommentti:
Fingridin mukaan voimajärjestelmän tila 21.01.2016 klo 11:33 on kulutuksen osalta 14034 MW, tuulivoiman tuotannon osalta 50 MW. Tehoreservi on pyöreä nolla (0 MW). Näillä eväillä ei pitkälle pötkitä.

Vallan tylyjä terveisiä asunnonomistajille

Yle: Vallan tylyjä terveisiä asunnonomistajille – ikuisen lypsylehmän vero nousee taas vuosia peräkkäin

Kuntien pyörittämä kiinteistöverojen korotusautomaatti kiihtyy pian taas uusille kierroksille, kun valtio avartaa veroprosenttien vaihteluvälejä, joiden rajoissa kunnat päättävät kiinteistöveroistaan. Tälle ja ensi vuodelle on jo olemassa valtion päätökset ja vastaavantehoiset korotukset on suunnitteilla myös vuosille 2018 ja 2019. 

– Kiinteistövero on asumiskulujen toiseksi suurin menoerä, joten tämä ei ilahduta meitä lainkaan, manailee toiminnanjohtaja Kaija Savolainen Suomen Omakotiliitosta. 

[...] ovat lähes automaatin lailla kohonneet vuosi vuoden perään. Vakituisen asunnon keskimääräinen kiinteistövero on edellisen kerran laskenut 1996. Yleisen kiinteistöveron eli tonttiveron keskiarvo keveni edellisen kerran 2008. [...]

tiistai 19. tammikuuta 2016

Möttösen kvanttisolmuidea poiki tieteellisen läpimurron

Iltalehti: Möttösen kvanttisolmuidea poiki tieteellisen läpimurron

- Esimerkiksi Lockheed Martin on väläyttänyt, että muutaman vuoden päästä tulee fuusioreaktoreita, jotka menevät vaikka rekka-auton perään. [...] mutta minulla itselläni on herännyt ajatus, että voisiko näitä solmuja käyttää fuusioreaktoreiden pienentämiseen. Kukaan ei sitä vielä tiedä[,  sanoo tutkimusryhmän johtaja Mikko Möttönen].

Hävittäjän ylilento rikkoi hallintorakennuksen ikkunat

Iltalehti-TV: Hävittäjän ylilento rikkoi hallintorakennuksen ikkunat

Hävittäjälentokoneet tekivät matalan ylilennon, jonka seurauksena Brasilialaisen hallintorakennuksen ikkunat pirstaloituivat täysin.

Toimituksen kommentti:
Jokainen voi itse päätellä, oliko melulla osuutta asiaan ja jos oli, oliko sillä todellisia vai kuviteltuja vaikutuksia.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Jääjäristys teki halkeamia talon seinään Oulussa - tästä siinä on kyse

Iltalehti: Jääjäristys teki halkeamia talon seinään Oulussa - tästä siinä on kyse

Jääjäristykset johtuvat jäätyvän veden laajenemisesta maaperässä. Kun paine ja jännitys kasvavat tarpeeksi suureksi, maa halkeaa ja siitä aiheutuu hyvin äänekäs pamaus. [...]

Sovelletun geofysiikan professori Elena Kozlovskaya Oulun yliopiston kaivannaisalan tiedekunnasta arvelee, että tavallisesti lumipeite suojaa maaperää ja estää lämpötilaa laskemasta liian alas.

- Jääjäristykset ovat tavallisia ilmiöitä arktisilla aluilla, mutta ne harvoin aiheuttavat isoa vahinkoa. Jos talo on rakennettu paikalle, jossa pohjavesi on lähellä maan pintaa ja lumipeite on ohut, pakkaspaukaus voi vahingoittaa rakenteita, Kozlovskaya selvittää.

Öljylämmitys pelasti taas sähköntoimituksen Suomessa

Maaseudun Tulevaisuus: Mattsson: Öljylämmitys pelasti taas sähköntoimituksen Suomessa

perjantai 15. tammikuuta 2016

Sisäilmaongelmien kustannukset mitataan miljardeissa – seuraava virhe on ehkä jo tehty

Yle: Sisäilmaongelmien kustannukset mitataan miljardeissa – seuraava virhe on ehkä jo tehty

Asiantuntijan mielestä Suomessa mennään rakentamisessa säästöt ja raha edellä. Ihmisten terveys tulee mieleen vasta jälkikäteen. [...]

Koko ajan on menty energiansäästö ja raha edellä, ei terveys edellä. Terveys tulee aina perässä. Se tulee sitten kun uusien ratkaisujen jälkeen huomataan, että terveyshaittoja syntyy. Sitten tehdään pieniä korjausliikkeitä, [Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula] Putus sanoo. [...]

Putuksen mukaan sisäilmaongelman ratkaisemisen tiellä on myös se, että Suomessa ei saada ketään vastuuseen rikkeistä ja virheistä rakentamisessa ja rakennusten huollossa. [...]

– Ongelmana on se, että näitä lakeja ei oikein noudateta ja väärinrakentamista ei ole kriminalisoitu. Jos tehdään virheitä, niin siitä ei tule minkäänlaista rangaistusta. Silloin huonot käytännöt saavat jatkua. [...]

– Ruotsissa rehtori vastaa siitä, että koulurakennus on terveellinen ja turvallinen. Rehtori voi joutua oikeudelliseen vastuuseen ja korvauksiin, jos koulurakennus vaurioittaa jonkun terveyttä.

Myöskään vastuu kuntien ja kaupunkien organisaatioissa ei toimi.

– Suomessa sivistystoimi ja rakennustoimi ovat erillään. Rakennuspuoli pyrkii minimoimaan menonsa, mutta jos se aiheuttaa terveysmenoja niin se kohdistuu toiselle momentille. [...]

Sisäilmaongelman ratkaisua on haitannut myös pitkään jatkunut epäusko koko ilmiön olemassaoloon. [...]

Toimituksen kommentti:
Sitä seuraavakin virhe on jo tehty teollisten tuulivoimaloiden kaavoituksessa liian lähelle asutusta. Suomen seuraava kansantauti on jo luotu.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Eroon öljystä ja ydinjätteistä – Saasteeton fuusioenergia voi tulla alle kymmenessä vuodessa

Yle: Eroon öljystä ja ydinjätteistä – Saasteeton fuusioenergia voi tulla alle kymmenessä vuodessa

Ihmiskunnan suuren unelman, fuusioenergian tuottaminen saattaa olla jo muutaman vuoden päässä. [...] Fuusiolla yhden ihmisen vuosikymmenien sähköntarve voitaisiin tuottaa muutamasta vesilitrasta ja kännykän akusta. [...]

Binderbauer toivoo, että ilmastonmuutoskeskustelu vauhdittaisi fuusioenergian kehittämistä. 

 – Minun suurin motivaattorini ovat omat lapseni. Kun katson heitä pihalla leikkimässä, toivon, että he ja heidän lapsenlapsensa perisivät saman ympäristön kuin missä me olemme kasvaneet.

Toimituksen kommentti:
Toiveeseen on helppo yhtyä, mutta kuinka paljon tuulivoimaloilla ja pieleen menneellä energiapolitiikalla ehditään tehdä vahinkoa kymmenessä vuodessa?

Merikarvian hurja lumiennätys: Edellinen piti jopa 45 vuotta

Yle: Merikarvian hurja lumiennätys: Edellinen piti jopa 45 vuotta

Merikarvialla lauantaina mitattu 73 senttimetrin lumikertymä yhdessä vuorokaudessa on täysin selvä ennätys. Ilmatieteen laitoksen mukaan edellinen lumensyvyyden kasvuennätys oli tasan 50 senttiä Raumalla peräti 45 vuotta sitten. [...]

Toimituksen kommentti:
Miten Raumalle ja Merikarvialle suunnitellut valtavat tuulivoimala-alueet sopivat yhteen tällaisten ilmasto-olosuhteiden kanssa?

Tuulivoimatuista vilppiepäilyjä

Turun Sanomat: Tuulivoimatuista vilppiepäilyjä

Energiavirasto selvittää parhaillaan tapauksia, joissa todentajayritysten epäillään antaneen virheellistä tietoa edistääkseen tuulivoimayhtiöiden pääsyä syöttötariffin piiriin. [...] 

Todentajina toimivat samat yritykset, jotka osallistuvat tuulivoiman rakentamisen ja maankäytön suunnitteluun. [...]

perjantai 8. tammikuuta 2016

Tuulivoimala saattoi katketa Ruotsissa asennusvirheen takia – samaa mallia käytössä Suomessa

Ilkka: Tuulivoimala saattoi katketa Ruotsissa asennusvirheen takia – samaa mallia käytössä Suomessa

Ruotsissa jouluaattona tapahtuneen tuulivoimaonnettomuuden syy on mahdollisesti jonkinlainen asennusvirhe. 

Etelä-Ruotsissa Vetlandan kunnassa sijaitsevan tuulivoimalan torni katkesi liitoskohdastaan ja liki 200 metrin korkeuteen kurottava voimala romahti maahan tuhoutuen täysin. [...]

Romahtanut tuulivoimala oli maailman johtaviin kuuluvan tuulivoimayhtiön, tanskalaisen Vestaksen valmistama. Samaa voimalamallia on käytössä myös Suomessa esimerkiksi Simossa ja Tervolassa. [...]

Toimituksen kommentti:
Samaa voimalamallia on käytössä myös Ilkan levikkialueella Närpiössä, 8-tien välittömässä tuntumassa.

torstai 7. tammikuuta 2016

Yle: Jos sähkö loppuu kesken, täältä sammutetaan ensin valot

Talouselämä: Yle: Jos sähkö loppuu kesken, täältä sammutetaan ensin valot

Sähkönkulutus kaikkien aikojen ennätystasolla 7.1.2016

Fingrid: Sähkönkulutus kaikkien aikojen ennätystasolla 7.1.2016

Suomen sähkönkulutuksen tuntikeskiteho nousi torstaina 7.1.2016 aamulla uuteen ennätykseen noin 14 900 megawattiin. [...] 300 megawatin tehoreservikapasiteetti ei ole toistaiseksi käynnistynyt. 

Suomen tuotannon ja kulutuksen välinen vaje on katettu tuonnilla Ruotsista ja Venäjältä, sähkön tuontikapasiteetti molemmista suunnista on ollut täysin käytössä. [...] Ruotsista noin 2400 megawatin ja Venäjältä 1480 megawatin teholla. [...] Huippukulutustunnilla sähköä tuotiin myös Virosta noin 320 megawatin teholla, mutta valtaosan ajasta sähköä on riittänyt vietäväksi Viroon. 

Tukkusähkön Suomen aluehinta oli 8-9 tunnilla 72,26 euroa/MWh. Mikäli sähkön tukkuhinta nousee nykytasosta voimakkaasti, sen arvioidaan vähentävän teollisuuden kulutusta sadoilla megawateilla. [...] 

Toimituksen kommentti:
Suomen sähkönkulutus nousi tiedotteen mukaan nyt samalle tasolle kuin vuonna 2011. Sähkönkulutus Suomessa on siis ollut vuosina 2011-2015 alhaisempaa tai jopa laskusuunnassa - tuulivoimabuumissa ja energiapolitiikassa väitetään vallan toista, kun sanotaan energiankulutuksen olevan kasvussa!

Sähkön tukkuhinnan kasvu puolestaan saisi tiedotteen mukaan aikaan sen, että teollisuus vähentäisi kulutustaan ja siis tuotantoaan - kun tuotanto ei noilla hinnoilla kannattaisi, niinkö? Tälläkö Suomi nousuun?

tiistai 5. tammikuuta 2016

Sähkön siirtoyhteys Ruotsista hajosi kesken kulutuspiikin

Kauppalehti: Sähkön siirtoyhteys Ruotsista hajosi kesken kulutuspiikin

Fenno-Skan 1 -yhteys putosi pois käytöstä aamulla. Venäjä paikkaa tuontia, mutta sähkön hinnat voivat nousta loppuviikosta reippaasti. [...]
 
Yhteyden rikkoutuminen sattui huonoon aikaan, kun pakkaset ovat juuri kireimmillään. 

Suomen onneksi Venäjällä juhlitaan parhaillaan Pakkasukkoa ja uutta vuotta, joten Venäjä voi myydä kapasiteettimarkkinastaan huolimatta nyt sähköä myös päivisin ainakin tammikuun puoliväliin saakka. Tuonti Venäjältä on tänään peräti 1 500 megawattia. Ruotsista sähköä tulee 2 000 megawattia. 

Vaikka pakkanen on kireää, Suomen kulutus ei vielä ole huipussaan. 

”Se johtunee siitä, ettei teollisuus ole palannut vielä täysimääräisesti tuotantoon joulutauolta. Huipuissa kulutus on ollut jopa 15 000 megawattia. [...]”, arvioi markkinakehityspäällikkö Juha Hiekkala Fingridistä. 

Sähkö maksaa tänään enimmillään Suomessa 55 euroa megawattitunnilta, kun esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa hinnat ovat reilut 20 euroa megawattitunnilta. 

Hiekkala muistuttaa, että Suomessa 55 euron hinta on vielä halpa. [...]

lauantai 2. tammikuuta 2016

Luulivat ostaneensa paritalon puolikkaat - paljastui vuosia myöhemmin omakotitaloksi

Iltalehti: Luulivat ostaneensa paritalon puolikkaat - paljastui vuosia myöhemmin omakotitaloksi

Käräjäoikeus totesi päätöksissään myös, että ostajille oli annettu virheellistä tietoa ja heillä olisi ollut ennen kauppojen tekemistä oikeus olettaa saaneensa myyjiltä kaiken oleellisen tiedon.

Hovioikeuden päätös 31. joulukuuta 2015 puolsi aiempaa [...].

Toimituksen kommentti:
Entäpä, jos asuntoa rasittaa tuulivoimalamelu? Tämän päätöksen mukaan ostajilla on oikeus ennen kaupan tekemistä olettaa saavansa myös tällaisen tiedon. Taitaa suurin osa ostajista kaikota silloin... Etteikö tuulivoimalan tai -voimaloiden läheisyys alenna kiinteistön arvoa?

Tuhansien autiotalojen maa - muuttotappio uhkaa kahta kolmasosaa Suomen kunnista

Iltalehti: Tuhansien autiotalojen maa - muuttotappio uhkaa kahta kolmasosaa Suomen kunnista

Tilastokeskuksen marraskuussa julkistaman tuoreimman väestöennusteen mukaan joka viides suomalainen kunta menettää vähintään 20 prosenttia asukkaistaan vuoteen 2040 mennessä. [...]

Väestöennusteen mukaan muuttotappio uhkaa peräti kahta kolmasosaa Suomen kunnista (211 kuntaa). Ennusteen mukaan muuttovoittokuntia olisi vain 107. [...] Muuttotappiokunnat menettävät yhteensä 192 000 asukasta. [...]

Toimituksen kommentti:
Melkoinen muuttotappio on siis odotettavissa mm. pienille kunnille ja kaupungeille - maakuntiin - joiden itsehallintoa nykyinen hallitus halusi olla luomassa. Samaan aikaan ollaan ajamassa maaseutua ja sen elinolosuhteita alas poliittisilla päätöksillä, kuten teollisen tuulivoimatuotannon kaavoittamisella maaseudun asukkaiden haitaksi. Toteutuessaan tämä on todellista aluepolitiikkaa.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Pakkanen paukkuu sähkön hinnan nousuun tammikuussa

Kauppalehti: Pakkanen paukkuu sähkön hinnan nousuun tammikuussa

Suomen huomisen aluehinta on 31,78 euroa megawattitunnilta, kun joulupäivänä se oli 8,93 euroa megawattitunnilta. Jouluvalmistelun ollessa kuumimmillaan jouluaaton aattona aluehinta oli 16,91 euroa megawattitunnilta.

[...] markkinat ennakoivat Suomen aluehinnaksi tammikuulle 40 euroa megawattitunnilta. [...] 

Suomen sähkön aluehinnan vuosikeskiarvo vuonna 2014 oli 36,02 euroa megawattitunnilta eli 3,6 senttiä kilowattitunnilta.

perjantai 25. joulukuuta 2015

TV: ”Akuta miljöåtgärder pågår”

Vetlanda-Posten: TV: ”Akuta miljöåtgärder pågår”

Lemnhultissa kaatuneesta tuulivoimalasta on valunut maahan 2000 litraa öljyä ja glykolia.

Toimituksen kommentti:
Suomessa tuulivoimala-alueita suunnitellaan ja kaavoitetaan myös pohjavesialueille.

Litra öljyä pilaa miljoona litraa vettä juomakelvottomaksi. Minkä määrän pohjavettä 2000 litraa öljyä riittäisikään pilaamaan? 2.000 x 1.000.000 litraa = 2.000.000.000 litraa.

Vindkraftpark stängs efter haveri

Svt: Vindkraftpark stängs efter haveri

Uutisen mukaan Vetlandan lähellä sijaitseva voimala-alue on kokonaisuudessaan suljettu yhden voimalan kaatumisen vuoksi. Yleisöä on kehotettu pysymään alueelta pois. Voimalasta valuu öljyä maahan.

torstai 24. joulukuuta 2015

Stena om vindkraftsolyckan: ”Högsta prioritet”

Vetlanda-Posten: Stena om vindkraftsolyckan: ”Högsta prioritet”

Etelä-Ruotsin suurin tuulivoimala-alue Lemnhultissa on suljettu  tuulivoimalan kaaduttua alueella jouluaattona. Syytä kaatumiseen ei tiedetä.

Kaatuneen voimalan arvon sanotaan olevan 40 miljoonaa Ruotsin kruunua. 32 voimalan alue vihittiin käyttöön vuonna 2013 ja sen investointikulut olivat 1,2 miljardia kruunua.

Voimala oli tyypiltään Vestas V112, jonka napakorkeus on 120 m, kokonaiskorkeus 185 m ja paino noin 400 tonnia. Voimala kaatui mahdollisesti jo klo 9-9.30, jolloin siitä hävisi jännite.

Här föll det stora vindkraftverket

Svt: Här föll det stora vindkraftverket

Uutisen mukaan Ruotsissa Lemnhultissa kaatui jouluaattona tuulivoimala. Voimalan runko on kaatuessaan mennyt osiin, turbiini ja lavat ovat vaurioituneet. Onnettomuuden syytä ei tiedetä.

Kyse on Stena Renewablen tuulivoimala-alueesta Lemnhultissa. Onnettomuus on aiheuttanut öljyn valumisen laitoksen vaihdelaatikoista maastoon ja ensisijaisesti pyritään välttämään ympäristövahingon syntyminen.

Toimituksen kommentti:
Stena Renewable ilmoittaa nettisivuillaan Lemnhultin alueen voimaloiden kokonaiskorkeudeksi 185 m, nimellistehoksi 3 MW ja voimaloiden valmistajaksi Vestaksen. Voimalat on otettu käyttöön vuonna 2013.

Lehdistön mukaan kaatuneen voimalan napakorkeus on 120 m ja kokonaiskorkeus 185 m. Lähinnä näitä on Vestas V112 -voimala, joita Suomessakin on paljon, mm. Närpiön Pjelaxissa.

Tämän voimalan käyttöikä oli siis maksimissaankin alle 3 vuotta.

torstai 17. joulukuuta 2015

Kannanotto: Energiatuki karkaa Venäjälle, kotimaisten yrittäjien ahdinko pahenee

Yrittäjät: Kannanotto: Energiatuki karkaa Venäjälle, kotimaisten yrittäjien ahdinko pahenee

Suomessa on panostettu voimakkaasti puuenergian käyttöön ja yrittäjät ovat investoineet merkittävästi puuenergiaan liittyvään kalustoon, kuten korjuukoneisiin, hakkureihin, murskiin ja hakeautoihin. Lisäksi on koulutettu henkilökuntaa ja alalle on syntynyt paljon työpaikkoja. [...] Nyt kuitenkin näitä toimintoja joudutaan ajamaan alas. Näin siksi, että Venäjältä tuodaan Suomeen energiapuuhaketta, joka ei kilpaile samoilla säännöillä kotimaisen haketuotannon kanssa. [...]

Toimituksen kommentti:
Tämä on suomalaista energiapolitiikkaa "parhaimmillaan". Kenen eduksi? Ei ainakaan suomalaisten.

torstai 26. marraskuuta 2015

Tuuli-"puisto", blogi 52/15

Ylä-Satakunta: Lammi: Tuuli-"puisto", blogi 52/15

[...] Yritän vielä muistella, mitä jäi mieleen luettuani tämän raportin. Ainakin se, että monet lääkärit ovat edelleen vajavaisesti perillä vaikutuksista, joita matalataajuinen melu aiheuttaa. [...]

Mainitsemassani julkaisussa esitellään laitetta, jolla tutkijat ovat mitanneet infraääniä tuulivoimatuotantoalueilla heinä-elokuussa 2015. Laite on barometri, tarkemmin Infilter Infra-20 -mikrobarometri, joka mittaa ilmanpaineen 50 kertaa sekunnissa. Laitteelle on ilmoitettu herkkyys 1 mPa ja mittausalue +- 25 Pa.  - Siis ilmeisesti juuri tuulivoimaloiden rakentajat ja rahoittajat hämäävät ihmisiä desibeliarvoilla, miten "hiljaisia" tuulivoimalat ovatkaan!!!

Luettelen vielä tutkielmassa mainitut tuulivoimaloiden akuutit oireet:
- unihäiriöt
- päänsärky ja migreeni
- tinnitus
- paine korvassa ( kuvaillaan usein kivuliaaksi)
- tasapainovaikeudet
- huimaus
- pahoinvointi
- näön hämärtyminen
- ärtyneisyys
- muisti- ja keskittymisvaikeudet
- paniikkikohtaukset
- takykardia (sydämen lyöntihäiriöt)
- korkea verenpaine.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Suomesta uusia mittaustuloksia? – Tuulivoimaloista äänettömiä haittoja yli 10 km päähän

Tekniikka & talous: Suomesta uusia mittaustuloksia? – Tuulivoimaloista äänettömiä haittoja yli 10 km päähän

Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n mukaan Suomessa vastikään saadut mittaustulokset vahvistavat, että tuulivoimaloista lähtevä infraääni kantaa jopa kymmenien kilometrien päähän.

Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry selvittelee tuoreessa raportissaan tuulivoimaloista lähteviä infraäänipäästöjä ja niiden vaikutuksia ihmisten terveyteen mikrobarometrin avulla. Selvitys tehtiin, koska tuulivoimaloiden lähiasukkaat ovat valittaneet terveysoireista. Tyypillisimpiä oireita ovat olleet unihäiriöt, päänsärky ja korvavaivat. [...]

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kahden päivän varoajalla "näennäiseen kuulemiseen" – Luonnonsuojeluliitto lyttää viranomaisten toiminnan

Yle: Kahden päivän varoajalla "näennäiseen kuulemiseen" – Luonnonsuojeluliitto lyttää viranomaisten toiminnan

Tuulivoimaloiden infraäänen aiheuttama terveysongelma Suomessa

Tv-ky: Tuulivoimaloiden infraäänen aiheuttama terveysongelma Suomessa

Vuonna 2011 voimaan astuneen uusiutuvan energian ns. syöttötariffin ansiosta Suomen tuulivoimasta on tullut Euroopan unionin tuottoisin sijoituskohde (investointipankki Reconcept GmbH, RE03 Windenergie Finnland 2013). [...]

Tämä tausta on johtanut teollisten tuulivoimaloiden rakentamisen ylikuumenemiseen Suomessa. [...]

Yritystoiminnassa riskinoton tulee tapahtua lainsäädännön puitteissa. Ihmisten henkeä, terveyttä, tai omaisuutta ei saa vaarantaa suuremman tuoton toivossa.

Mittaustulosten perusteella tuulivoimayhtiöiden on täytynyt olla tietoisia teollisen kokoluokan tuulivoimaloiden aiheuttamista, kauas ympäristöön ulottuvista basso-ja infraäänipäästöistä. Tiedossa ovat olleet myös infraäänipäästön aiheuttamat terveyshaitat jo 1980-luvulta lähtien (Kelley et al. 1987).

Suurten tuulivoimaloiden tuottama, vaihteleva basso- ja infraäänimelu on fysikaalinen haittailmiö, jonka esiintymistä teollisen kokoluokan voimaloiden yhteydessä ei voida estää (liite 1, Vestas-kirje; Möller et al. 2010). Voimaloiden tehon ja pyyhkäisykorkeuden kasvaessa on ollut väistämätöntä, että infraäänimelupäästöstä on tullut vakavasti otettava terveyshaittojen aiheuttaja lähiasukkaille. Suurten tuulivoimaloiden melulle ja infraäänipäästölle altistuvien ihmisten määrä on kasvanut jyrkästi voimaloiden koon ja lukumäärän mukana.

Tuulivoimayhtiöt ovat peitelleet ja vähätelleet ongelmaa, väittäen että ”kyseessä on vain asukkaiden negatiivinen asenne tuulivoimaloita kohtaan”. Kuitenkin asukkaat ovat lähes aina suhtautuneet positiivisesti tuulivoimaan ennen sen rakentamista. Ikävät seuraukset ovat olleet nähtävillä jo vuosia sitten ulkomailla.

Tuulivoimaloista aiheutuvien terveys- ja ympäristöhaittojen vuoksi maailmalla on perustettu tuhansia yhdistyksiä, joissa on satoja tuhansia jäseniä. Yksin Euroopanlaajuinen EPAW (European Platform Against Windfarms) käsittää yli 890 jäsenyhdistystä Euroopan unionin alueella. Nämä luvut kertovat sekä tuulivoimaloiden haittavaikutuksista kärsivien uhrien kyvystä nousta puolustamaan omaa terveyttään ja koskemattomuuttaan, että ongelmien vakavuudesta ja kasvavasta laajuudesta.

Suomessa teollisen kokoluokan voimalaitoksia on rakennettu vasta muutaman vuoden ajan. Suomeen rakennetut voimalat ovat teholtaan 3–5-kertaisia verrattuna esimerkiksi Tanskan tuulivoimaloihin ja korkeudeltaan yli 2–3-kertaisia. Vaihtelevasta basso-ja infraäänipäästöstä kärsiviä ja terveyshaittoja saaneita ihmisiä on ilmaantunut yhä enemmän.

Valtakunnallisen Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry:n tietorekisterin mukaan uusien suurten tuulivoimaloiden aiheuttamasta, sykkivästä (eli ns. amplitudimoduloidusta) ja nukkumista häiritsevästä melusta on ilmoitettu yhdistykselle tai valitettu viranomaisille jo 18 kohteesta Suomessa, vaikka teollisen tuulivoiman rakentaminen on vasta alussa. Joillain paikkakunnilla asukkaat ovat myyneet kiinteistönsä tai muuttaneet pois asunnostaan tuulivoimamelun takia. Eräissä tapauksissa tuulivoimayhtiöt ovat lunastaneet pahimmin melulle altistuvat tai altistuneet kiinteistöt. Tämä osoittaa, että yhtiöt ovat hyvin tietoisia aiheuttamistaan ongelmista.

Näillä alueilla on rekisterin mukaan (17.8.2015) asutuksen lähellä yhteensä 84 kappaletta suuria, 1,8–5 megawatin tuulivoimaloita, joiden lapojen pyyhkäisykorkeus on maksimissaan 225 metriä maanpinnasta. Vuoden 2014 lopussa Suomessa oli 260 tuulivoimalaa. Ne tuottivat 1,3 prosenttia kulutetusta sähköstä.

Meluongelmia raportoitiin siis jo noin kolmasosassa rakennetuista teollisen kokoluokan voimaloista, vaikka suurten tuulivoimaloiden rakentaminen on vasta alkuvaiheessa.

Sähkön tuotannon kannata tuulivoimaloilla ei ollut käytännössä mitään merkitystä.

Tässä raportissa on esitelty 12 perhettä (Liite 3), joille tuulivoimatuotanto on aiheuttanut terveydellistä haittaa. Raportissa kerrotaan myös, mitä tunnettuja terveyshaittoja infraäänipäästö aiheuttaa ja millä mekanismilla terveyshaitat syntyvät. Lisäksi raportti sisältää perustietoa tuulivoimaloiden aiheuttamasta infraäänipäästöstä ja sen mittaamisesta.

Tuulivoima-kansalaisyhdistys ry edellyttää, että:

Viranomaisten on meluongelmista kuultuaan ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin syntyneitten terveyshaittojen poistamiseksi ja niiden estämiseksi jatkossa.

Nykyisiä A-taajuuspainotettuja tuulivoiman meluohjeistuksia käytettäessä on suurten tuulivoimaloiden nopeasti kasvavan lukumäärän takia odotettavissa lisää vakavia ja pysyviä terveyshaittoja lähiasukkaille. Meluohjeistukset eivät vastaa enää todellisia tilanteita, voimaloiden koon kasvun ja pohjoisten ilmasto-olosuhteitten takia.

Melun kohteeksi joutuvat uhrit kokevat raskaita terveydellisiä, taloudellisia ja henkisiä menetyksiä. Altistuneiden ja melusta terveysongelmia saavien määrä kasvaa päivä päivältä.

Asukkaiden terveyden turvaamiseksi viranomaisten on annettava Terveydensuojelulain perusteella määräys voimaloiden pysäyttämisestä tai toiminnan rajoittamisesta heti, kun ongelmia ilmenee.

Tarvittaessa on ryhdyttävä viipymättä oikeustoimiin vahingonaiheuttajia vastaan, kuten muissakin ihmisten terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista koskevissa tapauksissa.

Nyt näin ei tapahdu tuulivoimaloiden aiheuttaman melun osalta.

tiistai 8. syyskuuta 2015

HS: KKO teki merkittävän linjauksen omakotitalokaupan purkamisesta

Iltalehti: HS: KKO teki merkittävän linjauksen omakotitalokaupan purkamisesta

Uutisen mukaan Korkein oikeus (KKO) on linjannut, että omakotitalon ostaja voi purkaa sopimuksen kosteusvaurion takia. Kyse on ennakkopäätöksestä. Kosteusvaurio ei ollut tullut ilmi kuntotarkastuksessa, eivätkä osapuolet olleet tienneet ongelmasta kaupantekohetkellä.

Toimituksen kommentti:
Homevaurioihin rinnastettavia, asumisterveyttä uhkaavia tekijöitä ovat jo nyt ja tulevaisuudessa myös tuulivoimamelusta kärsivät talot. Todennäköisesti myyjä on velvollinen kertomaan tästä kaupantekohetkellä ja kuten KKO:n ennakkopäätöksestä voi päätellä, hän on korvausvelvollinen myös jälkikäteen.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt hävisivät loppukirin – rynnistys ei riittänyt tukieuroille asti

Yle: Ulkomaiset tuulivoimayhtiöt hävisivät loppukirin – rynnistys ei riittänyt tukieuroille asti

Vuodesta 2011 lähtien on syöttötariffitukea maksettu tuulivoimayhtiöille yhteensä liki 166 miljoonaa euroa. Viime vuonna tuen määrä oli vajaa 56 miljoonaa euroa. Energiavirastossa arvioidaan, että tänä vuonna tukea maksetaan noin 110 miljoonaa euroa.

Varsinkin tuuliselle Pohjanmaalle ulkomaisten tuulivoimayhtiöiden rynnistys on ollut kova. Pohjalaismaakuntiin on suunniteltu peräti paria tuhatta myllyä ja hankkeista selvä enemmistö on ulkomaisissa käsissä. Kaksikielinen rannikko on kiinnostanut erityisesti ruotsalaisia tuulivoimatoimijoita.

Toimituksen kommentti:
Ulkomaiset ovat jääneet siis nuolemaan näppejään, kotimaiset ovat tahkonneet miljoonia. Miten sananlasku sanookaan: "Ahneella on..."

Tuulipuisto ei ole lottovoitto kunnalle eikä asukkaille

Yle: Tuulipuisto ei ole lottovoitto kunnalle eikä asukkaille

Noin sadan miljoonan euron investointi mihin tahansa kuntaan voisi tuntua lottovoitolta. Ilmajoen kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski on toista mieltä. Santavuoren tuulivoimapuiston taloudellinen vaikutus on ollut pettymys. Kuntien ei pidä virittää odotuksiaan liian korkealle tuulivoiman varaan, varoittelee kunnanjohtaja Pirttikoski. [...]

Ilmajokisten suurin satsaus on murskeen rouhiminen Santavuoren kallioperästä myllyjen perustuksiin. Murskemontussa pyörii pari autoa, traktori ja kaivinkone, kertoo murskemontun omistaja [...].

torstai 3. syyskuuta 2015

Tuulimylly ja pikkubussi ovat esimakua tulevasta

HS: Tuulimylly ja pikkubussi ovat esimakua tulevasta

Mistä hallituspuolueiden tuulivihamielisyys johtuu? Siitä, että tuulivoiman tuki on suorastaan kerjännyt leikkausta. Se on nykyisellään hulppea. [...]

[...] Investoijien joukossa on myös ulkomaisia rahastoja, jotka ovat haistaneet tilaisuuden tehdä rahaa. [...]

[...] valtio ja kunnat lähtevät vaikeille vesille, jos ne alkavat tukien avulla ohjata markkinoiden toimintaa. [...]

tiistai 1. syyskuuta 2015

Muukon tuulivoimala heitti nyrkinkokoisia jäänmurikoita – naapurit huolissaan

Lappeenrannan uutiset: Muukon tuulivoimala heitti nyrkinkokoisia jäänmurikoita – naapurit huolissaan

Viime talvena yksi Muukon seitsemästä voimalasta heitti teollisuuslaitoksen pihalle useita nyrkinkokoisia jäänmurikoita. Yrityksestä vahvistetaan, että tapaus sattui aamupäivällä, jolloin työntekijät olivat töissä. Jäänmurikat eivät osuneet kehenkään. [...]

Suunnittelu- ja konsulttialan yritys Ramboll laski vuonna 2011 Rauman kaupungille, että teoriassa puolet jääkappaleista lentää yli 200 metriä, 10 prosenttia yli 590 metriä ja 1 prosentti yli 800 metriä.

Toimituksen kommentti:
Kyseinen Rambollin jäävaaraselvitys on muuten kadonnut netistä. Se löytyi aiemmin Rauman sivuilta, täältä. Mitä tämä tai Tuulisaimaan toteamus uutisen lopussa kertoo tuulivoima-alan läpinäkyvästä tominnasta?

torstai 27. elokuuta 2015

Tuulivoiman ulkomelulle ohjearvot

Ympäristöministeriö: Tuulivoiman ulkomelulle ohjearvot

Jatkossa pysyvän asutuksen, loma-asutuksen, hoitolaitosten sekä leirintäalueiden tuulivoimamelun päiväajan ohjearvo on 45 desibeliä ja yöajan 40 desibeliä. Oppilaitosten ja virkistysalueiden alueille säädetään 45 desibelin päiväajan ohjearvo. Kansallispuistoja koskee sekä päivä- että yöajalla 40 desibelin ohjearvo.

perjantai 14. elokuuta 2015

Viime kädessä vastuu maanomistajalla

Keskipohjanmaa: Viime kädessä vastuu maanomistajalla

- Jos kyseessä on vuokramaa-alue niin vastuu siirtyy viime kädessä maanvuokraajalle. Maankäyttölain mukaan kaikki rakennukset tulee pitää hyvässä kunnossa ja niiden pitää olla turvallisia, ympäristöministeriön tuoreen tuulivoimaneuvontapalvelun vastuuhenkilö, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen johtava asiantuntija Kirsi Kärpijoki kertoo.

tiistai 11. elokuuta 2015

Tuulivoiman melumallinnuksiin ei luoteta

Yle: Tuulivoiman melumallinnuksiin ei luoteta

Usein kysytään neuvoa tilanteessa, jossa jo rakennettu tuulivoimala on koettu meluisaksi. 
- Näissä tilanteissa kannattaa tehdä kunnalle kirjallinen ilmoitus. Jos mylly aiheuttaa häiriötä, kunta voi velvoittaa tuulivoimayrityksen esimerkiksi rajoittamaan myllyn pyörimistä tietyllä tuulella [...].

Neuvonta on sijoitettu Varsinais-Suomen ELY-keskukseen, mutta yhteydenottoja on tullut joka puolelta maata. Neuvonnan numero on 0295 023 044 ja sähköposti tuulivoimaneuvonta@ymparisto.fi.

Toimituksen kommentti:
Kannattaa kuitenkin huomata, että voimalan käynnin rajoittaminen vaatii ympäristöluvan. Vain siihen vedoten tai ympäristölupamenettelyä vaatien kuntakaan voi puuttua meluun - jälkikäteen. 

Sitä paitsi, uusi ulkomeluasetus voi siirtää aiemmin rakennetut voimalat - yllätys yllätys - melusta valitettaessa uuden väljemmän asetuksen piiriin!